Meistä jokainen on luontoihminen. Olemme olemassa, koska esi-isämme ovat
vuosimiljoonien kuluessa katkeamattomana ketjuna selvinneet elossa
lisääntymiseensä saakka. He ovat osanneet hyödyntää luontoa - metsästää,
kalastaa, viljellä, kasvattaa karjaa, kerätä marjoja, sieniä, kasviksia,
yrttejä …
Luonnosta vieraantuminen on jatkunut jo pitkään. Todelliset
luontoihmiset ovat jääneet pieneksi vähemmistöksi.
Välillä tuntuu, että suurinta suuta luontoon liittyen pitävät ne, joilla
on vähiten asiasta kokemusta saati kompetenssia. Ehkä hyvää tarkoittaen saadaan
pahaa aikaan.
Monet läheisen luontosuhteen omistavat ihmiset ovat huolestuneita
mahdollisuudestaan monipuolisen ja kestävän luontosuhteensa vaalimiseen.
Esimerkkinä metsästäjät, joita on Suomessa noin 300 000. Se ei ole
paljoa koko väestöön nähden. Torjuva suhtautuminen metsästykseen kertoo luontosuhteen
puutteesta tai kapea-alaisuudesta. Metsästäjien joukosta löytyvät meistä ne,
jotka vielä aidosti osaavat vielä luonnosta nauttia ja kestävällä tavalla
luonnon satoa korjata. Arvostan niitä ei metsästäjiä, jotka ovat tämän
oivaltaneet ja saavat ainoat harvalukuiset liharuokansa riistasta.
Tarvitsemme avointa ja arvostavaa dialogia eri
ryhmien välillä. Ilman ymmärrystä siitä, mistä me kaikki tulemme, se on
kuitenkin vaikeaa.
Itse näytän aloittaneen luontosuhteeni jo nuorena, mutta koskaan ei ole myöhäistä.
Jäämeren raikkaudessa mielikin kirkastuu.
Lapin vihreys huumaa.
Ylpeän riekkomiehen saalis.
Suuri rautu on kenen tahansa kalastajan unelma.
Ahkiota vetäessä on konkreettisesti yhtä luonnon kanssa.
Kokkaus kuuluu asiaan.
Yhdessä luonnosta nauttii monin verroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palautetta