keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Villi grillilohi

Villin merilohen sesonki on nyt. Sitä on ollut runsaasti ja edullisesti saatavilla. Lohikannat näyttävät hyviltä. Ainakin pohjoisen jokiin on jo noussut ennätysmäärä kalaa.

Kolmen ruokailijan ateria syntyi kolmesta perhospihvistä, grillivihanneksista (kesäkurpitsaa, parsakaalia ja punasipulia suurina lohkoina), jugurtti-tilli-kastikkeesta ja yksinkertaisesta tomaatti-korianteri-salaatista.


Grillausvaiheessa en mausta kalaa ja vihanneksia mitenkään. Kannattaa luottaa niiden omaan selkeään makuun.


Silakkaa Lauttasaaren sillalta

Silakka kutee pääosin keväällä ja joltain osin syksyllä. Lauttasaaren silta Helsingissä on erinomainen paikka saada kalat itse ongittua. Toukokuisen aamun saalis oli pari kiloa pikkusilakkaa, joka sopii erityisen hyvin pannulla paistettavaksi. Niin hyvää oli, että nyt keskikesällä jo syksyä ja ensi kevättä odottaa.


Suolatuissa jauhoissa (ohra, ruis) kieritellyt pikkusilakat paistetaan voissa kullan ruskeiksi ja ruodottomiksi.


Lisukkeeksi vihreää salaattia ja majoneesia. Kuvan annos vastaa lähes puolta keskimääräisen suomalaisen vuosittaisesta silakansyönnistä! Määrän voi ja kannattaa monikymmenkertaistaa.