Viimeiset ihmiset

Loppukesän sunnuntai on aurinkoinen, heleä ja autio. Lempeä tuuli hivelee poskea. Edessä avartuu vankka ja valoinen mäntymetsä. Kaurispukit ovat merkinneet reviirejään kuopimalla maata ja hankaamalla sarviaan kuusennäreisiin. Tuulen huminan rikkoo ainoastaan kaukasien tikan vihellys.


Ihmiset ovat poissa. En tiedä, koska heistä viimeiset ovat nämä metsät jättäneet. Meille kahdelle vielä jäljelle jääneelle tämä on neitseellinen paikka, pieni paratiisi.

Rupeamme siis tekemään sitä, miksi tänne tulimme.

... keräämään mustikoita Yyterin eteläpuolen metsässä 15 kilometria Porin keskustasta.
Tänne ei ole kukaan seudun sadasta tuhannesta ihmisestä eksynyt. Mitä ihmiset mahtavat tehdä,
kun kesän aurinko on nyt vihdoin saapunut ja metsät ovat täynnä marjoja?

Valoinen ja loppukesän paahteelta tuoksuva mäntymetsä avautuu edessämme.

Jaana on löytänyt itsellen hyvät mättäät.

Mustikoita on tänä vuonna todella hyvin. Lauantainan ja sunnuntaina niitä keräsimme pari ämpärillistä.

Tässä vielä lähikuva saaliista.