tiistai 31. lokakuuta 2017

Täyteläinen savulahnapasta

Tämän  ruokalajin idea on savustaa pikkulahnoja tai mitä vaan itse saatua pientä kalaa.
Savustusvaiheessa ei tarvita nyt suolaa. Mutta kylläkin hyvä leppälatinki ja sokeria.
Savun makua saa tulla reilusti. Annetan kalojen jäähtyä tai levätä yön yli. Irrotetaan lihat ruodoista huolella. Nyt päästään valmistamaan itse pasta.

Savukalan lisäksi tarvitaan purkillinen kermaa ja paketti pehmeää sini- tai valkohomejuustoa sekä tietysti sopivaa pastaa. Suola ja ripaus sitruunaa täydentävät maun.

Keitetään pasta melkein kypsäksi. Kaadetaan vesi pois ja lisätään savukala, kerma sekä juusto. Annetaan hautua kannen alla ja nautitaan.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Hapanimelä rapukeitto

Yön yli merroissa oli yhdeksän rapua. Liian vähän rapujuhlia varten, mutta juuri sopivasti herkulliseen keittoon. Siitä tuli nyt hapanimelää - vahingossa.

Alkuun ravut keitetään 1,5 litrassa vettä. Tässä vaiheessa ei tarvita suolaa ja sokeria. Itselläni vanhasta tottumuksesta jälkimmäistä meni kourallinen - siitä imelyys.

Jäähdytetyitsä ravuista otetaan saksi- ja pyrstölihat erikseen. Sen jälkeen kuoria keitetään tunnin verran keitinliemessä kruunitillin kanssa. Lopuksi liemi siivilöidään talteen.

Liemi suurustetaan jauhoilla. Lisätään 2 dl kermaa ja halutessa hieman sulatejuustoa.
Lopuksi lisätään nippu silputtua vihreää tilliä ja ravun lihat. Maustetaan suolalla.

Tässä vaiheeessa keitto oli makeaa, joten lisäsin hieman väkiviinaetikkaa. Nyt siitä tuli hapanimelää - herkullista.