tiistai 12. elokuuta 2014

Herkku pikkukaloista

Pienistä särjistä ja ahvenista saa gourmet-herkkua vaikka näin.

Lasketaan rantaveteen muikkuverkko. Venettäkään ei tarvita. Uikkarit kylläkin. Kalojen uintia verkkoon voi seurata vaikka rantakivellä istuen. Nostetaan tunnin päästä. Saaliiksi tuli kilon verran pientä kalaa.



Kalat suomustetaan, leikataan päät pois ja avataan. Huuhdellaan kylmässä vedessä puhtaiksi.


Pinnaltaan kuivahtaneet kalat asetallaan savustusuunin ritilälle. Suolaa ei käytetä tässä vaiheessa.


Viritellään sopiva tuli.


Valmiina savustuslaatikkoon. Pari kourallista leppäpurua ja puolen kymmentä sokeripalaa laatikon pohjalle.



Savustusaika on noin 10 minuuttia. Sokerista tulee kauniin ruskeaa pintaa.


Annetaan kalojen hieman jäähtyä.


Asetellaan kalat tiiviisti kannelliseen lasipurkkiin. Suolaa ja sipulirenkaita mukaan. Täytetään lopuksi ruokaöljyllä. Kansi kiinni ja 105 - 110 asteiseen uuniin vähintään 4 - 5 tunniksi. Paineen noustessa öljy saatta tihkua uunin pohjalle, joten sinne voi laittaa keräysastian.


Annetaan herkun jäähtyä. Tarjotaan vaikka saaristolaisleivän päällä muutamalla tuoreella sipulirenkaalla koristeltuna. Sopii myös uusien perunoiden kera.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Muikkuja heinäkuussa

Yksi kesän kohokohtia on muikun kalastus.

Heinäkuun helteet kerrostavat veden, jolloin muikut parveutuvat ja niitä rupeaa saamaan 7 - 10 metrin välivedestä. Yläkuva on Saimaaseen kuuluvalta Ristiinan Louhivedeltä. Vettä paikalla on 25 - 30 metriä.

Tänä vuonna tulee vain suuria muikkuja 17 - 18 milliseen verkkoon. Tiheäsilmäiset jäävät tyhjiksi. Kovin paljoa muikkuja ei edes ole, mutta syömään päästiin. Kaksi verkkoa oli puolitoista vuorokautta vedessä. Ne laskettiin illalla ja koettiin aamulla, iltapäivällä ja seuraavana aamuna, jolloin verkot nostettiin. Muikkuja oli yhteensä 38 (+ pieni kuore) ja lisäksi melkein saman verran tuli ahvenia. Niitä ja särkiä rupeaa tulemaan, kun vesi verkkojen kohdalla on muikuille liian lämmintä. Olisivat verkot saaneet olla siis hieman syvemmässä, mutta tapsit sattuvat olemaan 8 metrin mittaiset.

Kaloista riitti paistettavaksi ja savustettavaksi.



maanantai 4. elokuuta 2014

Kesäkalaa mereltä

Niitä kaloja syödään, joita saadaan.

Heinäkuun lopulla olimme Porin pohjoispuolen saaristossa tuttavien mökillä. Hieman myös kalasteltiin. Silakkaverkko ei antanut yhtään silakkaa, mutta ahvenia ja pikkusärkiä tuli. Lähikareilta saimme myös uistinta heittämällä ahvenia ja melkein 2 kiloisen säynävän. Naapurin Vesku sai vielä kaksi suurta ahventa verkollaan laiturinsa edestä. Hyvä määrä kalaa koko porukalle, kuudelle aikuisella ja kolmelle lapselle.

Paisteut pikkuahvenet: Suomustetaan ahvenet. Leikataan selkäevä ja alapuolen pikkuevä pois. Niskasta poikki ja vatsa auki. Huuhdotaan. Kuivataan kalat. Leivitetään ahvenet suola-jauho -seoksessa ja paistetaan melko matalassa lämmössä ja rittävässä määrässä voita pitkään. Tällöin kaloista tulee rapeita ja ruodot lähes häviävät. Päälle hieman sitruunaa tai limettiä.

Savukalaa: Savustuksessa on kaksi vaihtoehtoa. Suolataan kalat tunnin-pari ennen savustusta, savustetaan ja syödään heti. Hyvää tulee näinkin. Itse suosin kalojen savustamista ilman suolausta. Lisätään merisuola (hieno tai karkea) savustuksen jälkeen ja kääritään kalat folioon ja vielä sanomalehteen. Annetaan tekeytyä vähintään tunti. Näin kalat pysyvät mehukkaina ja savun aromi ehtii pehmentyä.

Amattilaiset kastavat kalat savustuksen jälkeen suolaveteen. Itse en ole sitä kokeullut. Sopii varmaan tilantesiin, jolloin savustetaan paljon kalaa.

Hieman pidempi savustusaika ja pienempi tuli pöntön alla on parempi kuin täysi hönkä. Mieluummin siis 40 minuuttia kuin 20 minuuttia.








tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pakurikääpä - teemaistiaiset

Pakurikääpää on vuosisatoja käytetty nautintoaineena ja luontaislääkkeenä. Siinä on yli 200 tunnistettua aineisosaa, joita voi ihmetellä vaikka Vikipedian sivuilla.

Itse en lähtökohtaisesti usko uskomuslääkintään. Yhtä vähän voin kieltää etteikö Pakurikäävässä ole
terveyteen vaikuttavia ainesosia. Toivotaan, että vuosien varrella tehdään kunnollisia kliinisiä kokeita, joilla terveisvaikutukset voidaan osoittaa.

Mutta ei Pakurikäävästä taida haittaakaan olla. Teenä ja kahvin korvikkeena sitä on myös käytetty.

Kattilalliseen vettä laitettiin kourallinen pakurinpaloja kiehumaan hiljakseen pariksi tunniksi. Väri rupesi tummumaan muuttuen kahvin näköiseksi.

Tee maistui hieman karvaalle mutta ei pahalle. Viininmaistelutekniikalla yritin saada siitä aromeja tarttumaan nenäonteloon sopivasti purskuttamalla. Joitain aromeja löytyikin, hieman hedelmäisia. Ei mitään herkkua, mutta menee kurkusta alas ja saa ehkä ne terveysvaikutukset vielä päälle.



maanantai 28. heinäkuuta 2014

Villi Porilainen Jazz-viikolla

Varoitus: näissä ruuissa villiä on vain asenne!

Tavaksi on tullut syödä Pori Jazz -viikolla itse tehtyjä Porilaisia. Perinteinen Finca-grilli on niiden tekemisessä loistava apuväline. Paistinpannulla ja leivänpaahtimella pärjää niin ikään.

Perinteinen Porilainen vaati kaksi palaa paahtoleipää, mielellään täysjyväistä sekä sentin paksuisen siivun Sipuli T-makkaraa (Jahtimakkaraa, Lauantaimakkaraa, Gotleria). Grillataan makkara ruskeapintaiseksi ja leivänpalat rapeiksi. Väliin tulista sinappia ja kurkkusalaattia. That is it.

Tuunausmahdollisuudet ovat moninaiset: lisukkeina voidaan käytttää myös sipulisilppua ja ketsuppia.

Ihan uutta otettan asiaan sai tekemällä salsaa tomaateista, sipuleista, chilistä, paprikasta, valkosipuleista ja nipusta korianteria. Kuullotetaan silputut sipulit, chili ja paprika. Otetaan liedeltä pois ja sekoitetaan mukaan pieneksi pilkotut tomaatit ja korianterisilppu. Maustetaan suolalla, mustapippuruilla ja ripauksella sokeria.

Sitten vaan Fantasiaporilaisia tekemään. Kuvan kananmuna antaa ruualle Etelä-Karjalaista (Lappeenranta) vaikutetta.

Aamulla maistuu sitten muna-anjovis -voileipä Maalahden-limpusta.



Kesäkeitto on hyvää - siis todella hyvää

Harvoin tulee tehtyä kesäkeittoa, liian harvoin. Kesäkeitto on todella maukasta ja helppo tehdä. Taitaa joillakin ruokaan liittyä kouluajoilta huonoja muistoja.

Tällä respetilla saa keiton vähintään kymmenelle. Vihanneksia tarvitaan reilut 2 kiloa. Vaikkapa kukkakaalia, parsakaalia, herneitä, porkkanaa, perunaa, vihreitä papuja ja paprikaa. Perushyvää tulee jo kukkakaalista porkkanoista ja herneistä.

Kiehautetaan vihannekset vähässä vedessä. Lisätään pari litraa maitoa, johon on sekoitettu muutama ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Kuutioidaan sekaan kaksi paketillista Koskenlaskija-juustoa. Kuumennetaan ja annetaan muhia pienellä lämmöllä.

Keiton voi tehdä "al dente" eli jättää vihannekset rapsakoiksi, mutta sitä voi myös hauduttaa pitkään kunnes liemi rupeaa sakenemaan ja saa hieman väriä. Maustetaan kourallisella merisuolaa.

Tarjoillaan tuoreen leivän kanssa. Myös erilaiset leikkeleet ja savukala sopivat lisukkeiksi.




torstai 17. heinäkuuta 2014

Merilohi uunissa Thai-hengessä

Villien merilohien aika on nyt tältä kesältä ohi. Porin torin kalatiskin perusteellaa sama kaava tuntuu toistuvan. Kalastuskauden alussa kesäkuun puolivälin jälkeen kulkevat suuret lohet Selkämerta ylöspäin ja heinäkuun puolella tulevat pienet perästä, kunnes sitten loppuvat.

Kuvan kala on reilu puolitoistakiloinen. Inspiraation siihen sain Thai-keittokirjasta. Kala on sivelty aluksi kookosmaito-limetti -seoksella. Kalan sisään laitoin paprikaa, sipulinvarsia, limettiä ja korianteria.
200 asteiseen uuniin leivinpaperiin käärittynä puoleksi tunniksi.

Lisukkeeksi tein Thai-curryn tomaateista, ananaksesta, kookosmaidosta, keltaisesta curry-tahnasta ja
nipusta korianteria.


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Keskikesän tatit

Joillakin tateilla tuntuu olevan kaksi satoa. Ensimmäiset punikkitatit nousevat jo ennen Juhannusta. Sitten saatta olla taukoa pitkälle elokuun puolelle, jolloin pääsato rupeaa valmistumaan.

Kesän ensimmäisten tattien resepti on helppo: putsataan sienet, poistetaan pehmeät pillikkeet, pilkotaan ja paistetaan pannulla voin  kanssa. Mausteeksi suolaa ja haluttaessa hieman mustapippuria myllystä.

Hyvää tulee myös kastikkeena ja keittona.


Minttutee

Pihalla puronvarressa kasvaa runsaasti minttua, joka nyt keskikesällä on parhaimmillaan. Lehdet ovat jo riittävän suuria mutta edelleen kauniin vihreitä ja virheettömiä. Niitä pari tuplakourallista teekannulliseen kiehuvaa vettä ja muutaman minuutin haudutus.

Teen voi myös sokeroida ja jäähdytää. Tulee hyvää hellepäivän juomaa.

Minttutee

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesäkalaa ongella

Soutuvene, kaksi onkea, matoja ja virveli. Lähdettiin iltaongelle Ristiinan mökillä.
Kahden pikkusaaren ruovikon reunalta ja sisältä ongittiin särkiä, jokunen ahven, salakka ja särjen näköinen korkeampi punasilmäinen kala (en sitä ole koskaan tarkalleen tunnistanut, lieneekö joku risteymä). Yksi hauki tarttui lisäksi uistimeen.

Sopiva määrä kalaa keittoon.

Pikkukalat suolistetaan, poistetaan päät ja huuhdotaan. Päät antaisivat myös hyvää makua liemeen, mutta kidusten poistaminen pikkukaloista on aika työlastä. Keitetään kalat maustepippureiden kanssa. Annetaan tasaantua ja kaadetaan siivilän läpi. Hieno kalaliemi.

Hauki sitten vielä ruodottomiksi fileiksi ja keiton tekoon.