keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Syksyn villiruokaa citykanista savusiikaan

Joulun alla on mukava vielä palautella mieliin joitain syksyn villiruokajuttuja.

Syyskuussa citykanijahdin tapahtumapaikoilla.


 Pari omenaa kanihäkkiin syötiksi.


Tälle kanille oli omena kelvannut. Nyt se on pakkasessa ateriaksi tekemistä odottamassa.


Teeripaistin vuoro.


Nyt ensikertaa laitoin myös kuivattua herkkutattia teeripataan. Kaksi täyteläsitä makua yhdessä on melkein jo liikaa, mutta hyvää tuli.


Teertä juureksia ja herkkutattia.


Suppilovahverometsältä jäi mukaan myös pyy, joka myös odottaa pakkasessa ateriaksi pääsyä.


Suppilovahveroita ja juustoja. Mainio pastakastike.


Enontekijön metsästysreissulta saimme ennätysmäärän riekkoja.


Kaunis Selkämeren siika uuniin pääsyä odottamassa.


Tästä siialle lisukkeet. Paprikaa, sipulia, fetaa ja hieman sieniä ...


Sienillä ja Fetalla täytettyjä uunipaprikoita.


Riekonrintaa ja siikafilettä juhlaillalliseksi.


Paistetun siian päällä muhennettua purjoa ja karamellisoitua punasipulia.


Teeripataa kurpitsan kanssa ...


Mustapippuria ja kermaa. Sitten uuniin pienellä lämmöllä muutamaksi tunniksia.


Uunisiikaa, sienikastketta, ruusukaalia ja uunijuureksi.


Kymmenen Säpin majakkasaaren vesiltä saatua siikaa savustettuna ja pitopöytään menossa.


Savusiikaa ja salaattia.


Tyylinäytettä riekon suolistuksesta. Seuraavaa reissua odotellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta