tiistai 8. syyskuuta 2015

Rantakalaa Inarin harjuksesta

Lauantai elokuun 22. päivä puolen päivän aikoihin on saatu vene vesille ja lastattua Inarin Hietajoensuulla. Nokka kohti itää. Liikkeelle lähdettiin Jyväskylän tasolta perjatai-iltana puoli kymmenen maissa. Sieltä laskien kilometreja on nyt 950. Helsingista laskettuna vähän enemmän.


Kaunis, lähes tyyni päivä houkuttelee kokeilemaan Lotto-lipan heittelyä sopivilla rannoilla.


Uusi leiri on löytynyt aika läheltä vanhaa tuttua paikkaa. Suojainen nurkkaus. Pohjoisen ja idän puolella saari itsessään ja lännen suunnalla kallioharjannetta.


Ensimmäiset harjukset on saatu. Niistä riittää yllin kyllin kahdelle syöjälle. Suurin oli reilusti 45 senttinen.


Pääruuaksi tehdään rantakalan ja kalakeitoin välimuotoa. Kalat fileinä ja mausteeksi pari perunaa ja sipuli.


Aamua varten graavataan sopiva määrä filettä. Pelkkä suola riittää tässä vaiheessa.


Nämä menevät nokikattilaan. Mukaan paloittelin väriksi ja mauksi pari sipulin vartta.


Keitos porisee tervastulilla.


Rantakala lautasella.


Tässä vaiheessa ilta on alkanut jo hämärtää. Aurinko piilottelee vielä pilven takana.
Kello lienee kahdeksan maissa.


Tuore ohrarieska sopii kalan kanssa mainiosti.


Lähistöltä löytyi pari vanhaa poron pääkalloa. Niskaa katsoessa rupeaa näkemään maahisten kasvoja. Ainakin kaksi vieläkin kuvasta erotan.


Aurinko on juuri laskemassa. Ensimmäinen Inarin päivä on alkanut kesäisessä ja tyynessä säässä. Vatsa on täynnä rantakalaa. Nyt vaan nautitaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta