tiistai 12. elokuuta 2014

Herkku pikkukaloista

Pienistä särjistä ja ahvenista saa gourmet-herkkua vaikka näin.

Lasketaan rantaveteen muikkuverkko. Venettäkään ei tarvita. Uikkarit kylläkin. Kalojen uintia verkkoon voi seurata vaikka rantakivellä istuen. Nostetaan tunnin päästä. Saaliiksi tuli kilon verran pientä kalaa.



Kalat suomustetaan, leikataan päät pois ja avataan. Huuhdellaan kylmässä vedessä puhtaiksi.


Pinnaltaan kuivahtaneet kalat asetallaan savustusuunin ritilälle. Suolaa ei käytetä tässä vaiheessa.


Viritellään sopiva tuli.


Valmiina savustuslaatikkoon. Pari kourallista leppäpurua ja puolen kymmentä sokeripalaa laatikon pohjalle.



Savustusaika on noin 10 minuuttia. Sokerista tulee kauniin ruskeaa pintaa.


Annetaan kalojen hieman jäähtyä.


Asetellaan kalat tiiviisti kannelliseen lasipurkkiin. Suolaa ja sipulirenkaita mukaan. Täytetään lopuksi ruokaöljyllä. Kansi kiinni ja 105 - 110 asteiseen uuniin vähintään 4 - 5 tunniksi. Paineen noustessa öljy saatta tihkua uunin pohjalle, joten sinne voi laittaa keräysastian.


Annetaan herkun jäähtyä. Tarjotaan vaikka saaristolaisleivän päällä muutamalla tuoreella sipulirenkaalla koristeltuna. Sopii myös uusien perunoiden kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta