Villiruokablogi

Villiruoka luonnosta lautaselle.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Hirvikeitto - erityisen maukas ja herkullinen

›
Vuosien pienriistametsästyksen lisäksi viime vuonna tarjoutui tilaisuus päästä ensi kertaa hirviseurueen jäseneksi. Jahtimaina ovat Sodankyl...
lauantai 22. tammikuuta 2022

Riekon nylkeminen

›
Riekkoja on tullut käsiteltyä varmaan jo satoja, mutta vasta nyt tehtiin teemasta video. Jokaisen lihaa syövän tekisi hyvää joskus käsitellä...
maanantai 24. elokuuta 2020

Matsutakekeitto suomalaisittain

›
Viimeksi kuusi vuotta sitten löytyi Inarista runsaasti matsutakeja (männyntuoksuvalmusta). Sen jälkeen vain muutamia satunnaisesti. Pari ker...
lauantai 4. huhtikuuta 2020

Sepelkyyhky - fileet ja keitto

›
Viime syksynä oli pitkästä aikaa sopiva heti yrittää saada sepelkyyhkyä saaliiksi. Nyt kun uusi kausi häämöttää reilun neljän kuukauden pääs...
perjantai 7. helmikuuta 2020

Väliyhteenveto

›
Olen pitänyt taukoa tämän blogin uusien postausten osalta vuoden 2018 alkusyksystä osin siksi, että olen ollut kiinni muutamassa kirjapro...
perjantai 13. heinäkuuta 2018

Rapukausi 2018 ihan pian

›
Ensi viikon lauantainan pääsee laskemaan jälleen mertoja veteen. Viime ravustuskausi oli hyvä. Päästiin valmistamaan perinteisesti sekä gril...
tiistai 3. heinäkuuta 2018

Pikkukuoreet Louhivedeltä

›
Reposaaren norssia on jo tullut tässä blogissa useamman kerran kehuttua, mutta Louhiden kuoretta vielä ei.😉 Laskin hiemen keväämmällä pie...
tiistai 26. kesäkuuta 2018

Säynävä - herkullinen savukalapasta

›
Tässä ruokalajissa säynävän voi korvata millä tahansa, mielellään itse pyydetyllä ja savustetulla, kalalla. Sattui vaan tulemaan verkolla ...
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Alkuvuoden villiruokaa

›
Jotain on sentään tehty villiruuan eteen jo tänä vuonna. Porin Reposaaren rannan pilkkipaikalla on kolme kertaa käyty ja aina muutama pais...
perjantai 22. joulukuuta 2017

Haukiruokaa Inarilta

›
Haukifile on hyvää. Erityisesti pohjoisen kirkkaiden vesien kaloista tehty. Muisto viime kesältä, kun Inarin hauki vei kalastajan kahteen k...
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Juha Koskinen
Juhalla on intohimoinen suhde monipuoliseen uuden oppimiseen, luontoon ja ruokaan. Juha loi aikanaan 20 vuotta uraa globaalien yritysten johtotehtävissä. Vuodesta 2002 alkaen hän on toiminut yrittäjänä sekä osakkaana lukuisissa yrityksissä. Koulutukseltaan hän on DI ja VTM. Juha on perheyhtiö Ajantiedon toinen yrittäjä.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.