sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Haukifile ja hidas korvasieni

Keväthaukia ja uusia korvasieniä saa vielä odottaa, mutta onneksi on pakastin. Sieltä löytyi viimekeväisiä.

Korvasinimuhennokseen tarvitaan 200 g sientä, yksi kunnon sipuli ja purkillinen kermaa.
Aluksi kuullotetaan pilkottu sipuli öljyssä ja lisätään sitten sienet. Hyvän muhennoksen salaisuus on aika. Kun pari tuntia jaksaa hauduttaa kermassa aina välillä hieman nestettä lisäten hajoaa sipuli lopulta suurusteeksi ja sienen hieno aromi tulee esiin.

Haukifile on helppo syödä, kun se on täysin ruodotonta. Sitä olen harjoitellut viime kesänä videolla
Hauki ruodottomaksi.

Tällä kertaa paistoin hauen sellaisenaan leivittämättä. Paistorasvana oli oikeaa voita.

Paistetun kalan kanssa käyvät mitkä tahansa juurekset ja vihannekset. Nyt klassikon eri pottumuusin sijaan oli haudutettuja bataatin lohkoja. Keskellä lautasta on lusikallinen kuivatuista tomaateista ja oliiveista tehtyä kaupasta ostettua Tapenadea.


PS. Kaikille kotimaisesta kalasta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Suomen kalat -kirjaa. Se on taidokkaasti tehty kuvaten kaikki maassamme tavattavat 71 kalalajia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta