sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Ruodoton norssi - gourmeeta Reposaaresta

Norssi (kuore) on herkullinen ja miedon makuinen kala. Erityisen hyvä piirre siinä on ruotojen häviäminen paistettaessa. Paisteut kalat olisivat varmasti myös pikkulasten herkkua, kun joku vaan niitä tarjoaisi!

Ollaan useamman kerran tiirailtu norssin pilkkijöitä Porin Reposaaressa. Nyt päätettiin vihdoin koettaa itse onneamme. Takana oli viime viikonlopun 30 reikää ja nolla kalaa Vaasan Raippaluodossa. Mutta nyt kyllä oli meilläkin kalaonni matkassa. Kaloja saatiin kahdessa ja puolessa tunnissa 144 norssia, muutama ahven ja yksi kiiski vielä päälle.

Norsseja oli selvästi kolmea kokoa. Suurimmat olivat poikkeuksetta mädistä pulleavatsaisia naaraita.
Kalat tarttuivat yhtä hyvin pystypilkkiin ja silakkalitkaan. Kertaalleen Jaana sai litkalla triplat.


Norssinkalastaja Jaana esittelee ylpeänä 5,6 kilon saalista.


Kalat perattuna. Näistä riitti pakkaseen useita pusseja.


Yksi satsi tehtiin saman tien.  Norssit leivitin ohrajauho-suola -seoksessa. Lisukkeeksi tillillä, sitruunalla, sokerilla ja suolahyppysellisellä maustettua Turkin jugurttia. Tavallista maukkaampi muussi syntyi kahdesta osasta perunaa ja yhdestä osasta palsternakkaa.


Annos lautaselle sommiteltuna. Gourmeeta Reposaaresta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta