torstai 28. tammikuuta 2016

Silakat ruuaksi

Viisitoista miljoonaa kiloa silakkaa!

Suomen silakkasaalis on 130 miljoonaa kiloa vuodessa. Siitä me suomalaiset syömme ainoastaan 1,6 miljoonaa kiloa. Se on 1,2 prosenttia saaliista. Se tarkoittaa noin kolmeasataa grammaa vuodessa eli noin 0,8 grammaa päivässä. Hävettää.
Silakka on loistava, herkullinen ja terveellinen kala. Sen pyynti on ekologista ja kestävällä pohjalla. Se on myös edullista. Kokonaisia kaloja saa muutamalla eurolla ja valmiita fileitä 7 -9 eurolla kilo.
Miksi silakkaa ei sitten syödä? Kyse on tietämättömyydestä, väärästä ja vanhentuneesta tiedosta.  
Asiantuntijoiden mukaan eväkkäisiin kertyvän dioksiinin mahdolliset riskit ovat huimasti pienemmät kuin kalasta saatavat terveyshyödyt. Silakoiden hyvät rasvahapot suojaavat muun muassa sydäntaudeilta ja masennukselta (Tiede lehti 9.1.2014).
Silakoiden myrkkypitoisuudet ovat laskeneet noin 2,8 prosenttiyksikön vuosivauhtia. Kokonaislasku 70-luvun lopulta on lähes 90 %, ja jatkuu yhä (Tiedetuubi 20.2.2014 viitaten Airaksisen raporttiin).
Onko silakka terveellistä ruokaa? Kyllä on. Silakassa on enemmän sydämelle hyviä omega-3-rasvahappoja kuin monessa muussa kalassa. Omega-3-rasvahapot ehkäisevät valtimoiden kovettumista ja sepelvaltimotautia ja pienentävät infarktin vaaraa. Lisäksi silakassa on D-vitamiinia ja sen proteiinikoostumus on hyvä. (Ympäristötutkija Jouni Tuomisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta 31.8.2015).
Viidentoista miljoonan silakkakilon popsiminen olisi siis samalla merkittävä suomalainen kansanterveydellinen teko. Se tarkoittaisi kulutuksen kymmenkertaistamista. Kahden kolmen vuosittaisen silakka-ateriaan sijaan silakoita kahden viikon välein, ja sitten jatkossa kerran viikossa. Nam.
Ei sitten muuta kuin huomenna torille (jos sellainen luksuspaikka vielä läheltä löytyy) tai markettiin silakoita ostamaan!
 
Itse tehtyjä maustesilakoita

Paistetut silakat salaatin kera
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta