sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Muikunkalastajan ruokaa

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna saimme muikkuverkot Louhiveteen elokuun loppupuolella.
Verkkoja oli eri silmäisiä 13 - 18 mm välillä. Päivällä lasketut verkot kävimme illan suussa tarkastamassa. Pelkkiä särkiä ja ahvenia, vaikka ne oli laskettu 8 metrin syvyyteen.
Sama toistui vielkä aamulla. Ei yhtään muikkua vaan pari ämpärillista särkiä ja ahvenia. Bonuksena yksi hampaistaan muikkuverkkoon tarttunut reilun kahden kilon hauki ja kuore (kuvassa).

Epäselväksi jäi, ovat muikut nyt täysin kadoksissa vai olivatko verkot liian lämpöisessä vedessä. Jälkimmäiseen viittaa suuri särkien ja ahventen määrä.


Niitä kaloja syödään, mitä saadaan. Ruodottomaksi fileoitu hauki meni pakkaseen. Ahvenet ja särjet perkasin. Niistä syntyui neljää eri syötävää.


Pitkään haudutettu uunipata syntyy pikkukalasta, parista sipulista, paprikasta, pekonista je kermasta. Suolan lisäksi ei tarvitse muita mausteita. Reilun sadan asteen uunissa yön yli, niin on ruoto varmasti pehmennyt huomaamattomaksi.


Oljyä, sipulia, särkiä ja suolaa lasipurkkeihin, kannet kiinni ja 115 asteiseen uuniin yön yli.
Parempaa kuin kaupan kalasäilykkeet


Patakukko on ikivanhaa perinneruokaa. Kalat ja suolaa padan pohjalle. Kahvikupilliseen vettä sekotetaan ruisjauhoja. Taikinasta kaloille hattu ja uuniin edellisten kanssa.


Pienimmät ahvenet voi paistaa kuten muikut. Leivitetään ruisjauho-suola -seoksessa. Kannattaa paistaa huolella kypsiksi ja rapeiksi, niin ruoto häviää.


Paistettua ahventa, uusia perunoita, jugurttikastiketta ja sitruunaa. Herkkua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta