tiistai 29. syyskuuta 2015

Inarin rautua halstrattuna hiiren syömän tatin kera

Syksyn jo pimetessä on mukava palata elokuun Inarin reissuun. Hienoa punalihaista ruokakalaa tuli kahden syötäväksi kohtuullisella uistelumäärällä. Tämä 52 senttinen rautu saatiin Vasikkaselän penkasta reilun 30 metrin syvyydestä.


Toinen file paloiksi ja graavautumaan. Toinen puolikas selkäruodon kera haltseriin. 


Suolaa ja hieman sokeria. Sitten yön yli lepäämään.


Sienet olivat elokuun lopulla harvassa.  Muutamia kangas- ja punikkitatteja sekä haperoita kuitenkin löytyi. Olivat hampaan jälkien perusteella maistuneet myös paikallisille pikkuasukkaille.


Näistä tehdään kermainen sienikastike.


Aterian ainekset ovat nyt koossa. Leirin rannasta juuri uistimeen tarttunut harjus pistettiin
vielä bonukseksi.


Hämärtyvän illan tunnelmaa kokkaajan näkövinkkelistä.


Kuoripottua, sienisoossia ja halstrattua villiä Inarin rautua. Ei muuten saa mistään ravintolasta.
Helsingistä kun ajaa ensin reilut 1 200 km ja sitten vielä veneellä 20 km niin voi päästä maistelemaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta