maanantai 29. kesäkuuta 2015

Herkullinen madepaistos keskellä kesää

Kaloihin liittyy hirveästi vääriä ennakkoluuloja. Yksi sellainen on, että made olisi hyvää vain keskellä talvea. Kyllä se yhtä hyvää on kesälläkin. Se viihtyy joka tapauksessa aina kylmässä
vedessä syvällä.

Harvoin madetta avovesiaikaan kuitenkaan varta vasten pyydetään ja sitä tulee verkoissa muun kalan ohella. Saimaan Louhivedellä mateet tulevat yli 20 metrin syvyydestä.

Neljä vajaan kilon madetta on nyljetty. Ne höyrytetään aluksi kannen alla vähäisessä vedessä, jotta saadaan lihat irti.


Uunipellille on lohkottu bataattia ja uusia perunoita. Ne kypsennetään uunissä sellaisenaan 200 asteessa tunnin verran.

Madepaistoksen raaka-aineet oikealla. Ruodoista erotettu mateen liha. Pari sipulia ja paprikaa pienittynä. Paistoksen kastike tehdään neljään desilitraan vatkatuista kahdesta munasta sekä, sitruunamehusta ja silputusta tillinipusta.


Valmis paistos oli uunissa tunnin verran 200 asteessa.


Koko ateria esillä.


Kerma, tilli ja sitruuna yhdistettynä mateen makuun on hieno, mieto ja maukas yhdistelmä.
Jääkaappi oli aika tyhjä, joten lisukkkeeksi saivat kelvata tomaatin lohkot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta