torstai 11. syyskuuta 2014

Paras graavi siika, harjus ja rautu

Inarilta paluusta on jo reilut puolitoista viikkoa. Ruvetaan katsomaan mitä saaliista saatiin aikaan.

Inarin ruokavalion parhaimmistoon kuuluvat siiat, harjukset ja punalihaiset graavattuna. Fileoidaan kalat. Hyppysellinen suolaa aluumiinifoliolle. File päälle. Päälle suolaa. Toinen file päälle ja jälleen suolaa. Myös sokeria voi laittaa erityisesti punalihaiseen. Annetaan levätä yön yli.

Siian / harjuksen graavaan aina valmiina nahattomina annospaloina. Punalihaisen koko fileena nahkoineen ja suomuineen.

Siiasta / harjuksesta parhaan nautinnon saa pelkällä suolalla graavattuna, jälkiuunileivällä sipulirenkaiden kanssa. Nautitaan aamiaisella vahvan pannukahvin kanssa.

Punalihaisen kanssa voi tehdä sinappikastiketta: tasaosuuksin sokeria, öljyä ja sinappia. Sitruunaa tai liemttiä voi puristaa mukaan. Samoin silputtua tilliä. Sekoitetaa. Maistuu niin ikään jälkiuunileivällä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta