maanantai 4. elokuuta 2014

Kesäkalaa mereltä

Niitä kaloja syödään, joita saadaan.

Heinäkuun lopulla olimme Porin pohjoispuolen saaristossa tuttavien mökillä. Hieman myös kalasteltiin. Silakkaverkko ei antanut yhtään silakkaa, mutta ahvenia ja pikkusärkiä tuli. Lähikareilta saimme myös uistinta heittämällä ahvenia ja melkein 2 kiloisen säynävän. Naapurin Vesku sai vielä kaksi suurta ahventa verkollaan laiturinsa edestä. Hyvä määrä kalaa koko porukalle, kuudelle aikuisella ja kolmelle lapselle.

Paisteut pikkuahvenet: Suomustetaan ahvenet. Leikataan selkäevä ja alapuolen pikkuevä pois. Niskasta poikki ja vatsa auki. Huuhdotaan. Kuivataan kalat. Leivitetään ahvenet suola-jauho -seoksessa ja paistetaan melko matalassa lämmössä ja rittävässä määrässä voita pitkään. Tällöin kaloista tulee rapeita ja ruodot lähes häviävät. Päälle hieman sitruunaa tai limettiä.

Savukalaa: Savustuksessa on kaksi vaihtoehtoa. Suolataan kalat tunnin-pari ennen savustusta, savustetaan ja syödään heti. Hyvää tulee näinkin. Itse suosin kalojen savustamista ilman suolausta. Lisätään merisuola (hieno tai karkea) savustuksen jälkeen ja kääritään kalat folioon ja vielä sanomalehteen. Annetaan tekeytyä vähintään tunti. Näin kalat pysyvät mehukkaina ja savun aromi ehtii pehmentyä.

Amattilaiset kastavat kalat savustuksen jälkeen suolaveteen. Itse en ole sitä kokeullut. Sopii varmaan tilantesiin, jolloin savustetaan paljon kalaa.

Hieman pidempi savustusaika ja pienempi tuli pöntön alla on parempi kuin täysi hönkä. Mieluummin siis 40 minuuttia kuin 20 minuuttia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta