maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäkalaa verkolla

Päästiinpäs laskemaan verkot juhannuspäivänä Saimaan Louhiveteen. Saaliiksi sen verran, että saatiin kaloja paistella: kunnon hauki ja kuha, muutama iso ahven ja 5 muikkua. Lienevätkö muikut nyt vähissä vai eivätkö ole vielä parveutuneet. Toivotavasti loppukesällä päästään uudelleen myös muikkuverkkoja kokeilemaan.

Olen sielultani kotitarvekalastaja. Periaatteena on, että ruokaa tehdään niistä kaloista joita saadaan. Kaikki kalaruoka tuoreesta on hyvää.

Nyt paistoin kalat vielä samana päivänä. Tällöin niillä on tapana kipristellä, mutta asia hoituu lastalla hellästi painaen. Paistetun kalan peruslisukkeet ovat keitetyt perunat tai perunamuussi. Sitruunat ja limetit. Kastikevaihtoehtoja on useita: sienikastikkeet, jugurttipohjaiset kylmät kastikkeet tai lämmin kalakastike.

Tällä kertaa tein kalakastiketta: keitetään liemi puhdistetuista päistä, ruodoista ja nahoista. Kidukset poistetaan ja veriset osat siis huuhdellaan puhtaiksi kylmässä vedessä. Siivilöidään liemi ja suurustetaan jauhoilla. Voita ja kermaa sopivasti. Maustetaan vielä sitruunamehulla, parilla hyppysellisellä sokeria ja silputula dillillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta